Perttelin maisemaa Pylkönmäeltä
 

 

ETTI JOUTSEN – SALOLAINEN KIRJAILIJA JA PAKINOITSIJA
     (1886 – 1967)


Salossa, Haukkalankadun hautausmaalla, aidan ja siunauskappelin välissä on hieman sammaloitunut ja koruton perhehauta. Hautakiven niukka teksti ei kerro, että tässä on ansioituneen kansantiedon keräilijän, toimeliaan kotiseutumiehen, sekä Salon seudun murteella kirjoittaneen, varsin tuotteliaan pakinoitsijan ja kirjailijan viimeinen leposija.

  


Salon Haukkalankadun hautausmaalla on sukuhauta, johon Etti Joutsen
 lähiomaisineen on haudattu.

Lapsuus- ja nuoruusvuodet

Kaarlo Edvin Hellberg syntyi Perttelissä. Lapsuusaika Pöytiön kylällä sujui tavanomaisissa pihaleikeissä. Kotitalo oli joen rannalla, joten vilkasta vilperiä oli jatkuvasti paimennettava. Poika oppi lukemaan jo varhain ja oli harvinaisen hyvämuistinen. Hän innostui ravustuksesta, sillä Salon torikauppiailta sai sesonkiaikana sadasta ravusta noin 1,2 markkaa.

Hän oli perheen ainoa lapsi. Vuonna 1897 Etti aloitti neljäluokkaisen kansakoulun. Pitkän koulumatkan takia hän asui viikot Kaivolassa sukulaisperheen luona. Päästötodistuksessa on päiväys 23. 5. 1900, ja koulun opettajan, Otto Ville Lindbergin (Loimu) allekirjoitus.

Isän verstaalla hän oppi sorvaamaan tuolien ja potkukelkkojen osia. Isovanhempiaan hän avitteli Oinaalankosken rannalla olevassa myllyssä, pärehöyläämössä ja sorvausverstaalla.

Sorvaushommat ja päreiden höyläys alkoivat ajan mittaan maistua puulta, joten Etti päätti lähteä 1906 opiskelemaan Turkuun, yksityiseen kauppakouluun.

Vuosi 1908 oli täynnä tapahtumia. Hellsbergit vaihtoivat sukunimensä Joutseneksi, ja samalla Kaarlo Edvin otti etunimekseen Etti, jota nimeä kotiväki oli hänestä aina käyttänyt. Kaupallisten opintojen päätyttyä Etti muutti Saloon, ja sai työpaikan Elias Selänteen kaupasta, jossa toimi myyjänä ja kirjanpitäjänä, kunnes perusti oman yrityksen.

Etti Joutsen innostui kirjoittamisesta. Hänen ensimmäinen murretekstinsä, Muu ja Kare friiaus, julkaistiin Tuulispää- lehdessä, vuoden 1908 lopulla.

Kiireinen yrittäjä ja tuottelias kirjailija

Kiireinen kauppaedustajan työ, sekä alituinen matkustaminen, vaikeuttivat kirjoittamista. Toisaalta pakinoitten myönteinen palaute, sekä sisäsyntyinen tarve käyttää mielikuvitusta mahdollisimman luovasti, antoivat kiireisen ja vaativan myyntityön vastapainoksi ilahduttavia ja rohkaisevia onnistumisen elämyksiä, jotka kannustivat kirjoittamaan ja julkaisemaan lisää.

Kun istun kirjoituspöydän ääreen ja alan kirjoittaa, siinä samassa kaikki muu katoaa ympäriltä, kertoo Etti.

Etti Joutsenen esikoisteos Kahrekse lystpraakninki: Salon puolen murteella, julkaistiin 1912.

Toinen pakinakokoelma, Lomotuksia ilmestyi 1917. Kolmas nide, Kun pöksy vaan pitävä, ilmestyi 1923. Salon Seudun Kunnallislehti julkaisi jatkokertomuksena 1927 historiallisen romaanin Pirkko ja Junnu. Pakinakokoelma Fotograaf ja putka ilmestyi 1931.

Etti Joutsenen juttuja julkaistiin Nuori Suomi -albumissa, sekä noin viidessäkymmenessä muussa eri lehdessä. Hän arvioi kirjoittaneensa likimain kaksisataa pakinaa Salon seudun murteella.

Novelleita, jatkokertomuksia ja muita lehtikirjoituksia, satuja sekä runoja tuottelias kirjoittaja julkaisi massiivisia määriä.

Etti Joutsen osallistui 1924 Suomen Kuvalehden järjestämään suureen novellikilpailuun. Hän sijoittui erinomaisesti tiukassa kisassa, ja sai toisen palkinnon.

Me kirjantekijät olemme sellaisia suuria lapsia ja pysymme sellaisina, pohdiskeli Etti, raottaessaan ovea omaan sisäiseen maailmaansa, omaelämäkerrallisessa muistelussaan Ensimmäinen käärme.

Tarina julkaistiin Suomen Kirjailijaliittoon kuuluvien kirjailijoiden yhteisjulkaisussa: Me kerromme itsestämme, toim. Ensio Rislakki, Otava 1946

Suomen sana – Kansalliskirjallisuutemme valiolukemisto -antologiassa julkaistiin vielä jo 1923 julkaistut Etti Joutsenen murrepakinat: Kun pöksy vaan pitävät ja Poranterin polkupyör, toim. Yrjö A. Jäntti, Wsoy 1965.

 Synnynnäinen humoristi

Julkaistujen juttukokoelmien pakinat ja tarinat osoittavat, että Etti Joutsen oli synnynnäinen humoristi. Hän kirjoitti valoisasti, myötämielisesti ja suopeasti kauppalan ja ympäristöpitäjien asukkaitten hupaisista sattumuksista ja edesottamuksista, heidän omalla murteellaan.

Hän sai muusaltaan syntymälahjaksi, humoristille tuiki tärkeän luovan mielikuvituksen. Hän oivalsi arkiaskareissa piilevän humoristisuuden. Luontainen kielikorva erotti täkäläisen murteen moninaiset vivahteet ja tarkka havaintokyky takasi jutuille aidon paikallisvärin.

Arvostettu ja palkittu vanhan tiedon kerääjä

Olen aina ollut innostunut historiasta. Se taitaa olla sukuvika, sillä myös isä, molemmat setäni, sekä isovanhempani tarinoivat iltaisin mielellään vanhoista ajoista, ja olivat kiinnostuneita ihmisistä sekä heidän edesottamuksistaan.

Liityin Suomen Kirjailijaliittoon 1926 ja Suomalaisen Kirjallisuuden Seuraan (SKS) 1943, jolloin aloin lähetellä kansanrunousarkistoon Salon seudulta kokoamiani murresanalistoja. Sittemmin myös Sanakirjasäätiö kiinnostui puuhistani.

SKS:n kansanrunousarkistoon lähetin noin kahdeksantuhatta murresanaa. Lisäksi postitin 2500 liuskaa muunlaista vanhaa tietoa Helsingin yliopiston muinaistieteen toimikunnalle, Åbo Akademille sekä Seurasaarisäätiölle.

Aineiston keräsin Salosta ja kauppalan ympäristöpitäjistä. Se sisälsi vanhoja viisuja, kansanlauluja ja elämäkertatietoja, sekä lisäksi yli 650 sananlaskua, sanontaa ja sananpartta.

E. N. Setälän juhlavuoden muistitiedon keruuseen lähetin 345 liuskaa tietoa vanhoista tavoista ja asioista.

Tein paljon yhteistyötä kansantieteellisten aikakauslehtien kanssa, joilta sain useita raha- ja kirjapalkintoja. Arvokkain muistoni kotiseutuharrastuksesta on ”Vanhan tiedon kokoojien” hopeinen ansiomerkki.

Suvussamme ilmeni myös musikaalisuutta. Setä-Eemeli soitti urkuja Perttelin seurakunnassa, ja minäkin harrastin kuorolaulua lähes viisikymmenentä vuotta.

Vielä ikämiehenä aloitin mielenkiintoisen harrastuksen. Ryhdyin maalaamaan tauluja eri aiheista, ja 1962 pidin taidenäyttelyn, kertoo Etti Joutsen.

Etti Joutsenen henkinen vireys säilyi elämän loppuun saakka. Viimeiset vuotensa hän vietti Salon vanhainkodissa mieluisten harrastusten ja kirja-aarteidensa parissa.

Etti Joutsen kuoli marraskuussa 1967. Näin rahtunen avaruuden ainesta oli hetkisen loistanut tietoisuutena näytelmässä, jota myös elämäksi kutsutaan, ja tuonut valoisilla sekä elämän myönteisillä kirjoituksillaan iloa, riemua ja hyvää mieltä kanssaihmisten elämään.

 

 

 

 Teksti ja kuva Jussi Malminen