Perttelin maisemaa Pylkönmäeltä
 

Tarina kirkosta – joka miltei suistui Uskelanjokeen

Polkupyörällä Salon keskustasta Hiidentietä Pertteliin

 

Ammoisista ajoista lähtien suomalaiset olivat olleet luonnonuskonnon harjoittajia. Heille hiisi oli pyhä paikka. Ennen kristillistä aikaa sana merkitsi pyhää lehtoa, kultti- ja uhripaikkaa tai kalmistoa.

 

Halikon uhrilähteen kylmää ja kirkasta vettä on perimätiedon mukaan käytetty erityisesti silmä- ja vatsatautien parantamiseen. Lähteen takana näkyy iso uhrikivi.

Ruotsin kuningas Eerik Pyhä kävi vanhan legendan mukaan 1150-luvun paikkeilla sotajoukkoineen Lounais-Suomessa. Kuninkaan palattua Ruotsiin, jäi mukana ollut piispa Henrik maahan, järjestelemään katolisen kirkon toimintaa.

Paavi Gregorius 9. antoi vuonna 1229 käskyn, joka myönsi kirkolle oikeuden ottaa haltuunsa alkuperäisuskontoa harjoittavan väestön pyhät paikat. Oletettavasti Lounais-Suomeen ryhdyttiin rakentamaan ensimmäisiä kirkkoja ja kappeleita uhrilehtoihin jo 1200-luvun alkupuolella.

Hiidentiellä voi tutustua Uskelanjokilaakson merkillisiin tapahtumiin ja Salon historiaan

Niinistönkadun päästä kääntyy vasemmalle soratie, Vanha Perttelintie, muinanien Hiidentie, joka Uskelanjoen uomaa seuraten vie kohti pohjoista. Hiidentietä pitkin matkattiin jo rautakauden aikana Salosta Pertteliin ja Somerolle. Se oli osa kauppareittiä, jota pitkin arvokasta haustetta, upeita turkiksia ja muuta kauppatavaraa tuotiin Hämeen sydänmailta Salon markkinapaikoille. Hiidentie kulkee yhä pääpiirteissään alkuperäisellä paikallaan, halki Salonjokilaakson upean ja vauraan viljelymaiseman, joen uomaa seuraten.

Uskelan ensimmäinen kirkko rakennettiin Hiidentien varrella sijainneen uhrilehdon paikalle, vuoden 1220 tienoilla. Tarkempia tietoja näistä varhaisemmista kirkoista ei ole. Paikalle rakennettiin uusi kirkko jos entinen paloi, kävi pieneksi tai lahosi. Kun keskiajalla rakennettu kirkko paloi 1604, sen tilalle rakennettiin uusi 1672, jonka rakenteita pienet maanvyörymät heikensivät ajan myötä siinä määrin, että rakennuksen purkamista harkittiin jo vakavasti. Vuonna 1749 tehtiin päätös uuden kirkon rakentamisesta. Sen suunnittelijana ja rakennusmestarina toimi Turun tuomiokirkon puuseppä Mats Sipilä. Samalla rakennettiin myös hirsinen kellotapuli ja rakennusten ulkoseinät maalattiin.

 

Tuuhea kuusiaita suojaa Uskelan vanhan emäkirkon hautausmaata maailman hälinältä. Suntio kipuaa vielä nykyisinkin, tietyissä tilanteissa ylös tapuliin kelloja soittamaan.

Maanvyörymässä 24.12.1825 kirkko vaurioitui korjauskelvottomaksi. Kun sitä ryhdyttiin purkamaan, löytyi merkkejä useista aiemmista rakennuksista. Uutta kirkkoa paikalle ei enää rakennettu. Suurin osa perustuksen kivistä vietiin Perttelin viljamakasiinin rakennusaineiksi, mutta muutama kivi on tarinan mukaan muurattu myös Uskelan nykyisen kirkon perustuksiin.

 

Salon nykyinen kivikirkko valmistui jykevän kallion laelle 1832. Pahoin ränsistynyt Pyhän Annan kappeli purettiin uuden kirkon rakennustarpeiksi.

Uskelan emäseurakunta ja Salon kappeliseurakunta yhdistettiin. Uuden seurakunnan kirkkona toimi joitakin vuosia jo 1440-luvulla rakennettu Pyhän Annan kappeli. Kun kappeli kävi ahtaaksi, tilattiin C. L. Engelin arkkitehtitoimistolta rakennussuunnitelma uutta kirkkoa varten.

”24. joulukuuta vuonna 1825 sattui Uskelanjoella niin suuri maanvyörymä, että sen seurauksena melkoinen osa Uskelan Isokylän emäkirkon hautausmaasta vyöryi ruumiineen kaikkineen jokeen, hirsistä rakennettu kirkko sortui korjauskelvottomaksi ja jouduttiin myöhemmin purkamaan. Toukokuussa 1827 alkoi maan alta kuulua valtavaa jylinää, maa aukeni ja Hiidentien varrella sijaitsevan Veitakkalan kartanoon kuuluva pelto vajosi maan sisään. Maanvieremä ulottui kahdeksan hehtaarin alueelle ja osa Perttelin silloiseen kappeliin menevää tietä sortui valtavaan maan halkeamaan ja ilma täyttyi pahanhajuisista höyryistä”, kirjoitti Zacharias Topelius Maamme- kirjassaan.

 

Kesäinen viljelymaisema avautuu kellotapulin luukuista Salon suuntaan. Kuvan oikeassa reunassa, kuusiaidan takaa pilkottaa pätkä ikivanhaa Hiidentietä.

Uskelan vanhan emäkirkon paikalla on kellotapuli ja pieni hautausmaa, jota tuuhea kuusiaita suojelee ulkopuolisen maailman hälinältä. Menneet vuosisadat ovat patinoineet tapulin ja sen kapeat portaat, joita pitkin suntiot kipusivat kelloja soittamaan. Nykyisin kellot soivat vain arkkuhautauksen yhteydessä. Silloin suntio nousee tapuliin, pujottautuu vankkojen parrujen ahtaista väleistä ja avaa tapulin luukut ja antaa kellojen soiton kaikua yli Uskelanjokilaakson laajojen viljavainioiden.

Veitakkalan kartanoa lähestyttäessä maisemat avartuvat. Uskelanjokilaakson laajat ja ainutlaatuiset viljelymaisemat avautuvat silmien eteen. Kartanon historia ulottuu 1600-luvun alkupuolelle. Nykyinen päärakennus on kaksisataa vuotta vanha. Lehtipuiden muodostama kuja, vanhat rakennukset, sekä isot tammet ovat yhä osa kartanon nykyistä pihapiiriä. Satapäinen karja, oma meijeri ja hevoset, sekä sadat hedelmäpuut kuuluvat jo menneeseen aikaan.

Hiidentien liikenne on vähäistä. Paikka paikoin ’nimismiehen kiharat’ ravistelivat pyörän ohjaustankoa ja notkelmissa irtonainen hiekka haittasi ohjaamista. Kaivolaan tultaessa eteen putkahti vankka kivinen rakennus: Perttelin lainamakasiini, jonka rakennuskivistä osa on peräisin Uskelan emäkirkon perustuksesta. Makasiini valmistui 1863 ja toimii nykyään Perttelin kotiseutumuseona. Pääosan Perttelin kotiseutumuseon kokoelmasta muodostavat 1800-luvulla maataloudessa käytetyt työkalut sekä sepän, suutarin ja räätälin työvälineet.


Kotiseutumuseossa on opas kertomassa esineiden tarinoita kesäsunnuntaisin klo 11-14

Museon erikoisuutena ovat meidän päiviimme asti säästyneet ajan patinoimat, katoliselta ajalta olevat puuveistokset. Yksi veistos on 1300-luvun ensimmäisiltä vuosikymmeniltä, muut 1500-luvulta. Eräs viidestätoista veistoksesta saattaa olla historian tohtorin, Aulis Ojan oletuksen mukaan Perttu eli Pyhä Pertteli.

Kolme veistosta on erityisissä pyhimyskaapeissa, joiden ovet ovat vuosisatojen aikana kadonneet.

Kirjassa Perttelin historia, professori Aulis Oja ounastelee Pyhän Olavin patsaan kuuluneen jo muinaisen Perttelin puukirkon kalustoon, kun sitä vastoin kaikki muut neljätoista veistosta ovat vasta vuoden 1500 tienoilla tehtyjä ja hankittu Perttelin uuteen kivikirkkoon. Veistokset säilyivät halki vuosisatojen sakariston vintillä, jonne ne oli siirretty katolisen ajan päätyttyä.Valokuvat liittyvät Hiidentien varren maisemiin ja nähtävyyksiin.

 Joku voi olla samaa mieltä kuin se pertteliläinen mies, joka lehteä katseltuaan tokaisi: ”Em mää tost präntist mittä välit, mut kuvei mää ole koko piru kattelema”.


Teksti ja kuvat Jussi Malminen