Perttelin maisemaa Pylkönmäeltä

 

Patalan ja Yrjän torpparielämää

  

 
Perttelin ääninäytteessä puhuu Elin Suvanto ( 1884 ).
Haastattelijana on Jorma Rekunen vuonna 1964.
  

Nauhoituksen haastateltava, 80-vuotias Elin Suvanto o.s. Lehtonen oli kotoisin Perttelin Patalan Kujanpään torpparin, Gabriel (Kaapo) Varvon s. 16.8.1853 kaksitoista lapsisesta perheestä. Gabriel Varvon toisella vaimolla, Edla Maria Ulrikintr. oli ennen heidän vihkimistään lapsi, Elin Maria ja siksi Elinin sukunimi oli Lehtonen.

Patalan nykyisellä isännällä, Jouko Siivolla on seuraava käsitys Kujanpään torpan paikasta Patalan mailla: ”Sitten se ajanjakso jonka haastateltava kertoo eläneensä Patalan torppassa jossain hallanarassa paikassa viittaa siihen, että se olisi ollut Isolla niitulla (nykyisen Keskitalo ja Kanniston paikkeilla). Se on tunnetusti perin hallanarka notko, kun siinä kohdin kapenee tämä alava laakso, joka alkaa jostain Muurlasta ja päättyy tuonne Kollin seutuville.”

Kuten nauhoituksessa Elin kertoo, olosuhteen paranivat huomattavasti, kun he Patalasta muuttivat Yrjän talon Varvon torppaan, jossa ei halla kiusannut perunoita, eikä viljaa. Yrjän Varvon torppa oli silloin syrjäisessä paikassa ja sieltä olivat pitkät matkat polkuja pitkin Yrjälle taksvärkkiin, myllyyn ja kirkkoon. Eipä tiedä, koettiinko se  suureksikin epäkohdaksi, kun torpan ne vähäiset pellot olivat järven toisella puolella ruuhimatkan takana ja kun siellä lehmiäkin pidettiin.

Mentyään naimisiin Kustaa Eemil Suvannon kanssa Elinin olot paranivat edelleen, kun he muuttivat Ojan torppaan. Taksvärkkipäivät vähenivät ja lopulta he saivat torpparilain ansiosta lunastaa torpan itselleen.
 
Perttelin kunnan Varvojärvelle vuonna 1973 rakennuttama virkistyspaikka, Iisakin Pirti on lähellä entisen Iisakin torpan tonttia. Iisakin torpasta on jäljellä enää sokkelikiviä Iisakin Pirtin takana olevassa notkossa, mutta Iisakin Pirtin pohjoispäädyn yläpuolella olevaan kallioon on Perttelin Kotiseutuyhdistyksen toimesta kiinnitetty kuparilaatta muistuttamaan jälkipolville Iisakin eli Varvon torpasta. Kilvessä on Perttelin murteella kirjoitettu seuraava teksti, jonka tarina on ehkä voimamiehen, Kaapo Varvon aikaa vuodesta 1891:

Täs viereses notkos ol enne Varvon torp.
Tual järven toisel pualel ol piän pellom pläät.
Elo tuatti siält ruuhel ton oja ranttam pirttin
kuivama. Pirtis elo roikotettin tähän kaljon
pääl ja tapettin täsä.
Tuvan pääs puaris ol piän jalkmyl kun keve
klonkkus käväsi ja syksysi isovere aika. Muu-
naste Varvo vei säki seljäsäs polkku pitki
Noka mylly ja toi samal taval jaahot takasi.
Torpas ol runssast kakaroi, mut leip ei kos-
ka loppunu.

PERTTELI KOTISEUTUYHDISTYS Ry V.1960
TEKSTI KAARLO AITAMÄKI
LAHJOITTI SIGRID JA AAPELP NIINISTÖ

Kuparilaatta

  Torpparilaitoksen aikaa Yrjän Varvon torpassa
Torpparijärjestelmä, eli maanvuokraus oli yhteiskunnan taholta säädeltyä, jota jonkun verran väljästi noudatettiin. Yleisesti rälssitilojen torppareilla oli hankaluuksia enemmin kuin verotalon torppareilla. Esimerkiksi irtisanomisissa ja taksvärkkipäivien määrissä oli eroja. Kuitenkin torppareiksi haluavia oli enemmin kuin torppia, koska oli paljon tilatonta väestöä ja toimeentulo niukkaa.
 
Yleinen käytäntö oli, että Tuomaanpäivänä, joka on talvipäivän seisauksen aikaan 21. joulukuuta, oli torpparikontrahti, eli torpan vuokra-aika katkolla aina kahdentoista vuoden välein, jonka kestoa voitiin muuttaa kummankin osapuolen suostumuksella. Torpparin kannalta kontrahdissa oli yksi hankala kohta. Mikäli Torppari ei noudattanut sopimusta, voi isäntä yksipuolisesti irtisanoa vuokrasopimuksen. Sen takia Tuomaan päivät olivat erityisen merkittäviä torpparille.

Tuomaanpäivänä todettiin  muistiinpanoista myöskin vuoden aikana tehtyjen taksvärkkien määrä sekä sovittiin korvaukset rästiin jääneistä päivistä tai hyvitykset mahdollisista ylityksistä. Muistiinpanovälineenä käytettiin yleisesti kaksiosaista taksvärkkikapulaa, eli pulkkaa, johon taksvärkkipäivän päättyessä vuoltiin lovi kumpaankin puoliskoon, toinen isännälle ja toinen torpparille. Siitä sanonta, että "päivä on pulkassa".

  Varvon torppa vakavan elintarvikepulan aikana sekä Suomen sisällissodan kynnyksellä
Byrokratia ei jättänyt torppareitakaan rauhaan. Suomi muuttui 1800-luvun viimeisellä vuosikymmenellä viljaa vievästä maasta viljaa tuovaksi maaksi. Tuonti venäjältä tyrehtyi ensimmäisen maailmansodan seurauksena. Pula elintarvikeista paheni 1900-luvun alkupuolella väestön kasvun ja Venäjän viljan tuonnin loputtua. Poliittinen rauhattomuus alkoi elintarvikepulan pahennuttua. Ensimmäiset koko maata käsittävät elintarvikkeiden inventoinnit suoritettiin autonomian, eli Venäjän vallan vuosina 1916 ja 1917. Suomen itsenäistyttyä joulukuussa 1917, oli vallankumouksellisen luonteen saanut suurlakko päättynyt, mutta ongelmat jäivät sekä paheneva elintarvikepula levottomuuksineen. Niinpä vasta valittu Elintarvikehallitus sai tehtäväkseen pikaisesti järjestää uudelleen varastojen inventoinnin. 

Vuonna 1917 elintarvikkeet joutuivat tiukan sääntelyn kohteeksi ja leipäkortit olivat käytössä. "Nälän organoimisesta" tuli lentävä sanonta keväällä 1917 senaattori Väinö Tannerin todettua eduskunnassa, että kun ei ollut elintarvikevarastoja, niin oli organisoitava nälkää. Asetuksessa 18.8.1917 viljasadon takavarikoimisesta ja leipäviljan kulutuksen järjestämisestä julistettiin vehnä, ruis ja ohra takavarikkoon "heti maasta erottamisesta lähtien". Keskeinen tehtävä oli sadon saaminen mahdollisen tarkasti yleiseen kulutukseen. Tiettyä optimismia osoitti se, että elokuun alussa annoksia päätettiin korottaa. Omavaraistalouksille (maanviljelijöille) kuuluville henkilöille määrättiin kuukausiannokseksi 10 kg jauhoja (333 g/pv). Leipäkortilla saatava perusannos oli päivässä 200 grammaa. Raskaassa työssä olevalle voitiin myöntää lisäksi 200 g:aan saakka.

Jokaiseen suomen maatilaan ulottuvat inventoinnit olivat mittava toimenpide. Sadosta oli ilmoitettava ns. puintilomakkeella viljalajikkeittain saatu sato 15.10.1917 mennessä. Yli oman tarpeen oleva sato pakkoluovutettiin nimellisestä hinnasta, tai korvauksetta valtiolle. Tietojen kerääminen osoittautui hankalaksi erityisesti puimakoneiden polttoainepulan ja virkamiespulan takia.

Sos. dem. puolue järjesti marraskuun suurlakon ts. yleislakon 14.-20.11.1917 iskulauseena "Työväki taisteluun leivän ja oikeuden puolesta." Lakko oli varsinaisesti punakaartien voimannäyttö, eikä alkuperäisenä syynä ollut elintarvikepula. Elintarvikepula toimi vain kannustimena ja välineenä. Lakko ei tietenkään auttanut elintarvikepulaan, mutta se johti Elintarvikehallituksen perustamiseen, jonka toimesta omavaraistalouksien annoksia vähennettiin 15.12.1917 alkaen 8 kg:aan henkeä kohti kuukaudessa.

Mielialojen rauhoittamiseksi Elintarvikehallitus päätyi erilaisiin käytännön toimiin mm. viljelyneuvonnan lisäämiseksi, tuonnin tehostamiseksi ja varastojen saamiseksi liikkeelle. Työmies lehdessä oli pitkin syksyä kritisoitu 15.10.19017 inventoinnin tuloksia ja vaadittu lisätarkastuksia.

 Niinpä Elintarvikehallitus katsoi, että tärkein merkitys mielialojen rauhoittajana on uudelleen järjestettävällä viljavarastojen inventoinnilla. Inventointi päätettiin suorittaa tammikuun 7. päivä 1918. Lisäyksenä 15.10. tarkastukseen, inventoinnissa käytettiin todistajia.

Kaapo Varvo mäkitupa
 ILMOITUS
 elintarpeiden y. m. tarveaineiden varastoista tammikuun 7 päivä 1918 

Gapriel (Kaapo) Varvolla oli 12 lasta, joista edellä olevaan asiakirjaan oli merkitty vanhempien lisäksi ehkä nuorimmat kaksi lasta. Vanhemmat lapset olivat joko kuolleet tai itsenäistyneet, kuten Elin Maria. Kaapo kuoli 14.9.1918 65 vuotiaana ja hänen vaimonsa Edla 15.10.1923 63 vuotiaana. Kaapolle oli tullut verenmyrkytys jostain haavasta. Hänen kerrotaan kuolleen Sepässuon saarekkeessa olevan kiven viereen, kun ei jaksanut palata kotiin.

   Yrjän talon Varvon torppaa ovat asuttaneet:
1. Kiikalassa syntynyt Iisac (Iisakki) Henricsson sittemmin Varvo, vuodesta 1830 vuoteen 1851.
2. Kiikalassa syntynyt Juho Aaronp. ja Iisakin leski Maija-Liisa, vuodesta 1852 vuoteen 1891.
3. Patalan Kujanpään torpasta muuttaneet Gabriel Juhonp. (Kaapo) Varvo ja Edla Maria Ulrikantr. vuodesta 1891 vuoteen 1918.

  Elin Maria ja Ojan torppa
Haastateltava Elin Maria Suvanto o.s. Lehtonen s. 11.7.1884 k. 19.6.1972 oli siis Kaapon ja Edlan perhettä Varvolla, mutta mentyään naimisiin Torppari Kustaa Eemil Suvannon s. 14.12.1880 k. 22.5.1956 kanssa, hän muutti Ojan torppaan. – Siinä vaiheessa, kun 1918 torpparilain mukainen torpparivapautus koitti, he saivat ostaa Ojan torpan.

"Se o jokseki sama käyk se onkke, vai uik se ohitte", sanos Varvo Kaapo onkel ollesas.”
– Kerrotaan Edlan vieneen usein kalaa pappilaan kirkkoherra Tupalalle silloin, kun sitä pyydyksiin jäi yli oman tarpeen.
– Kaapon kerrotaan vieneen viljasäkin Nokan myllyyn, säkkiä välillä maahan laskematta.
–Iisakista on monia kansantarinoita: mm. kerrotaan hänen harjoitelleen lentämistä Varvon jyrkältä kalliolta
 veteen hypäten.

(Paavo Määttänen)

  Laki vuokra-alueiden lunastamisesta (Torpparilaki)
Suomen senaatin puheenjohtaja P.E. Svinhufvud allekirjoitti lain vuokra-alueiden lunastamiseta 15 päivänä lokakuuta 1918. Laki koski torppia ja mäkitupia, joista oli laissa omat lukunsa.

 Torppaa koskeva lainkohta: 1 LUKU. 1 §. Torppa, josta vuokrasuhde on olemassa silloin kuin tämä laki astuu voimaan, lunastettakoon kaikkineen, mitä siihen kuuluu, tämän lain mukaan torpparin omaksi, jos jompikumpi asianosainen ennen vuokrasuhteen päättymistä sitä vaatii tai jos se tämän lain mukaan muuten määrätään lunastettavaksi.

 Torppari sai lunastaa tontin lisäksi viljelykelpoista maata 10 - 15 hehtaaria sekä metsää enintään 10 hehtaarin ala. Lunastushinta oli torpparille edullinen. Lisäksi valtio maksoi erotuksesta aiheutuneet kulut.

  Varvon torpan historia päättyy — mutta tarina jatkuu
Varvon torpasta ei koskaan tullut itsenäistä tilaa, koska viimeinen torppari, torppari Gabriel Juhonpoika (Kaapo) kuoli vain kuukautta ennen torpparilain voimaantuloa. Kaapon kuoltua kontrahtisopimus purkautui ja torpan hallussa ollun maa palautui Yrjän taloon. Torpan rakennus purettiin ja sen hirret käytettiin Vatajantien varren hirsitaloon. Nyt on torpasta näkyvissä enää sokkelikiviä Iisakinpirtin takana. 

  Torpparilaitos Perttelissä
Perttelin historian mukaan vuonna 1800 oli seurakunnassa keskimäärin yksi torppa taloa kohden, mutta vuonna 1850 jo kaksi torppaa. Kaikkiaan Perttelin seurakunnan alueella oli vuonna 1850 142 torppaa.

  Torpparilaitos Suomessa
Pienemmät vuokratilat olivat torppia, joiden vuokra maksettiin päätilalle päivätyönä. Niitä sai 1600-luvulla perustaa vain rälssitiloille, mutta vuodesta 1740 saivat myös talonpojat ottaa perintötiloilleen torppareita.

  Torpista pientiloiksi
Suomesta tuli 1900-luvulla pienten perheviljelmien maa, kun vuoden 1918 torpparilain ja sitä täydentävien säädösten perusteella lunastettiin 118 340 torppaa itsenäisiksi pientiloiksi.

 

Yrjä 1930

Yrjän talo 1930

Karistojan torppa
Inkeren Karistojan torppa vanhassa asussaan.
 Umpikartano jo yhdeltä laidaltaan avoinna. (Perttelin historia)

    Varvojärvi
Varvojärvi keväällä 2014

   Pekka Mettala

 

Lähdetietona käytetty mm.
Paavo Määttänen: tutkimusta vuodelta 1995 "Perttelin Varvon asukkaista"
(Äänite: Suomen murrekirjan äännitteet)
Heikki Rantatupa: lisensiaattityö ja väitöskirja, Elintarvikehuolto ja -säännöstely Suomessa vuosina 1914—1921
Ilari Yrjä: Asiakirja