Lapsuus- sekä nuoruus vuosien käyntien tunnelmaa Pellonpäässä isänsä Oskarin kotitilalla.

Pellonpäässä pidettiin kiertokoulua useiden vuosien ajan, kun koululaitosta ei siihen aikaan vielä ollut. Opettaja oli nimeltään Sommelo ja asui Pellonpään välikamarissa. Mieleen oli äidille jäänyt kertomuksista hauska kohokohta, kuinka Sommelo toi tullessaan piparkakkuja salolaisesta leipomosta kiertokoululaisten suureksi riemuksi. (Salossa oli siihen aikaan yksi ainoa leipomo, Heleniuksen leipomo, jonne Opettaja Sommelo oli sukua)

Talossa järjestettiin myös useita talous- ja keittokursseja ja kurssilaiset olivat talojen tyttäriä Perttelistä ja myös Uskelasta (nyk. Salo) saakka, kuva ohessa.

Kutoma- käsityökurssit olivat kiinnostavia, ja niitä järjestettiin usein! Osallistujia oli aina runsaasti, ja näissä kudottiin kangaspuilla mattoja, pyyheliina/pöytäliina kangasta ja valmistettiin erilaisia revinnäisliinoja.

Pellonpäässä vaalittiin sunnuntairauhaa kirkonmenon ajan. Naisväki kävi usein sunnuntaisin kirkossa, kun tilan työt, karjanhoito ja muut oli hoidettu. Osa naisväestä oli innokkaita laulajia ja esiintyivät myöhemmin kuorossa. Miesväki jäi kotiin sunnuntai askareisiin. Äitini muisteli, kun sunnuntaikylässä käydessä, kirkon jälkeen oli tehty mehukeittoa ja sitä nautittiin uuniohrapuuron kanssa, joka oli kypsynyt hiljalleen kirkonmenojen ajan. Mehukeitto oli tarjolla kaksikorvaisessa isossa pilkkumissa.

Ehtoopuolella kylän vanhemmat miehet kävivät pelaamassa korona lautapeliä, joka oli tuvan nurkassa. Frans ja Kallu – sedät olivat äidin mukaan innokkaita pelaajia. Tuvan pöytä oli pääikkunan vieressä ja kahvi juotiin siinä tai välikamarissa. Emmi-täti keitti pienen pannun ja vei naiset välikamariin kahville.

Nimipäivät olivat tärkeitä kokoontumisia ja niitä vietettiin usein ja tarjoomukset olivat uunipannukakku ja ohkaista mehukeittoa.

Suvisin pidettiin Perttelissä evankeliumijuhlia. Juhla oli ensin kirkossa ja sen jälkeen tultiin Pellonpäähän jatkamaan. Oltiin joko isolla pihalla tai suuressa salissa. Seurakuntataloja ei vielä ollut. Laulua ja virvokkeita tarjoomuksena.

Yksi talon tyttäristä, Lydia-täti oli hieroja ja oli ensin Kouvolassa ja sitten Helsingissä toimessa. Äitini oli samaan aikaan opiskelemassa Helsingin kristillisellä kansanopistolla. Kun äiti meni joululomalta takaisin Helsinkiin, niin hän muistelee, että viemisten joukossa oli mm. ruislimppu, eli hapanlimppu. Leivät ja limput oli leivottu syksyllä ja ne säilytettiin” piisarkussa” vehnä jyvien joukossa.

Äiti kertoo olleensa useana vuonna perunapellolla talkoissa mukana. Yhtenä vuonna oli saanut jopa palkaksi esiliinan ja muistaa vielä värin: kellertävä kangas punaisilla kukilla ja punainen kantti.

Äidin Frans-sedän lempiruoka oli kotipelloilla kasvaneista kokonaisista ohraryyneistä tehty velli. Frans oli kerrankin taas syömässä äidin kotona Saarella ja ihmetteli, ”et kui tää o ain paremppa, kun koto ja mamma vastas, et se on ollu vaa kauemmi hellan pääl”!

Emmi-täti oli kiinnostunut kirjallisuudesta ja halusi ja hamusi palavasti tietoa. Hänellä oli monenlaista kirjallisuutta jo siihen aikaan, liekö pappa tuonut kokousmatkoiltaan! Äidille oli jäänyt mieleen mm. hengelliset kirjat. Usein äidin käydessä lapsena Emmi-tädin luona, hän esitteli kirjoja ja lukivat niitä yhdessä.

Talossa oli hyvin runsas puutarha, lukuisinen marjapensaineen, omenapuineen ja vadelmapensaineen. Satoa hyödynnettiin kaikin mahdollisin keinoin – hilloina, mehuina, mehukeittoina ja syötiin sellaisenaan. Ravinto oli kotitekoista, tuoretta ja itsekasvatettua. Lantut ja nauriit kasvatettiin itse.

Pellonpää oli monin tavoin kylän keskus

Aina saattoivat kylän vanhemmat miehet kokoontua keskustelemaan tulevista kylvöistä ja korjuista. Ja naisväki piti ompeluseuroja ja virsi ja lauluiltoja.

Pellonpää oli täynnä elämää, täynnä hyviä arvoja ja perinteitä.

(Kustaa Pellonpään vanhemmat olivat Kaapo Samuelinpoika ja Eeva Jaakontytär)

Vaalimisen arvoisia perinteitä
Marita Tuominen